Matti Tervo työskentelee tarkastajana sekä kehityskysymyksiin ja -rahoitukseen erikoistuneena asiantuntijana ulkoasiainministeriön Afrikan ja Lähi-idän osastolla. Hän valmistelee parhaillaan myös väitöskirjaa systeemiteorian soveltamisesta kehityspolitiikan ohjelmatyöhön ja hallintaan.


Arviointi ja suunnittelu järjestelmäteorian näkökulmasta


Tutkijat Richard Hummelbrunner ja Bob Williams julkaisivat viisi vuotta sitten kirjan nimeltään Systems Theory in Practice, jossa he käyvät pääpiirteittäin läpi järjestelmäteorian käytön ohjelmien ja toimintatapojen arvioinnissa, toisin sanoen evaluoinnissa. Teos on hyvä kokoelma siitä, miten monipuoliseksi ja monitieteiseksi teoria-avaruudeksi soveltava arviointi on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Kirjassa on kuvattu 19 keskeisintä järjestelmäteoriasta esiin tuotua arviointimetodia, eli oppia siitä miten monimutkaisia järjestelmiä voidaan tutkia järkevästi yksinkertaistamatta niitä liikaa. Tutkijoilla ja ihmisillä on tapana näet yksinkertaistaa maailmaa, jotta siitä tulisi ymmärrettävämpi. Hummelbrunnerin ja Williamsin lisäksi uusia arvointiteorioita ja -metodeja on tutkittu toki useissa ajatushautomoissa, tutkimuslaitoksissa ja arviointitoimintaa opettavissa ja tutkivissa yliopistoissa. Niitä sen kummemmin tässä erittelemättä, on hedelmällisempää mennä suoraan esimerkkien kautta siihen, mitä järjestelmäteoria voi olla käytännössä.

Case Tansania

Otetaan esimerkki Suomen kehityspoliittisen toiminnan suunnittelusta, jota on viety viimeiset viisi vuotta järjestelmällisemmän ohjelmoinnin piiriin, etenkin kahdenvälisen yhteistyön osalta. Niin maaohjelmista, kuin itse projekteista on tehty tulosperustaisia. Hankkeissa ja projekteissa niin budjetit, tavoitteet kuin työsuunnitelmatkin ovat tulosperustaisia. Tulosperustaisuus kumpuaa yksityisen puolen prosessien hallintamekanismeista ja julkishallinnon kehittämistä sovelluksista näiden yksityisen sektorin työkalujen käytössä. Liikkeenjohdon työkalut toimivat suhteellisen hyvin myös laajemmassa sosiaalisessa ympäristössä, mutta niiden tueksi on jouduttu kehittämään liuta muita työkaluja, sillä sosiaaliset suhteet, sosiaalinen kehittyminen on erittäin vaikeaa ja monimutkaista.

Suomen kehityspolitiikassa noudatetaan tulosketjuperiaatetta. Se tarkoittaa, että hankkeilla ja ohjelmilla on ennalta määrätyt tulostavoitteet, niin lyhyen kuin pitkän aikavälin. Esimerkiksi tavoitteeksi voidaan asettaa, että Suomi istuttaa Tansaniassa 15 000 hehtaaria metsää viiden vuoden aikavälillä ja nostaa tämän avulla 3000 ihmistä köyhyysrajan yläpuolelle luomalla töitä näille 3000 ihmiselle. Näihin tavoitteisiin liittyy sitten aimo annos olettamuksia, joiden todellisuutta voidaan arvioida vain kontekstiasiantuntijoiden kanssa. Sellaiset asiantuntijat, jotka ymmärtävät ja osaavat läpikotaisin metsäsektorin kehittymisen Tansaniassa, ovat oikeita ihmisiä vastaamaan siihen, ovatko olettamukset oikeita.

Tulosketjujen ja olettamuksien ketjua voi myös kutsua eri nimillä ja sitä voi lähestyä esimerkiksi muutosteorian tai ongelmapuun kautta. Nämä ovat pitkälti saman asian eri nimiä, joiden lähestymistapa on tehty enemmänkin problematisoinnin kautta, kuin suoraan tulosten kautta. Yhtä kaikki, kaikki niistä yksinkertaista maailmaa ja sosiaalista ympäristöä ja ne tarvitsevat tuekseen työkaluja.

Tulosten asetannan ja olettamusten lisäksi on vielä muutamia työkaluja, joita järjestelmälähtöiseen suunnitteluun Suomen kehityspolitiikan toteutuksessa sovelletaan. Eräs niistä on riskienhallinnan arviointi ja ennalta ehkäisy. Kuten kollegani sanoi: riskien identifiointi täytyy tehdä oikein, jotta ymmärretään mitä yritetään välttää ja kun sinne vääjäämättä etenemme, mitä sen jälkeen teemme. Ei voida esimerkiksi ajatella, että autolla ajaminen olisi riski, vaan riski on se, että loukkaannuttuamme, emme enää kykene vamman vuoksi toimimaan. Samaan tapaan Itä-Afrikan metsäinterventioissa riskinä voisi olla esimerkiksi se, että maaseudun väestö alkoholisoituu entistä pahemmin, koska heillä on enemmän rahaa ostaa palmuviinaa. Tätä riskiä vasten joudutaan miettimään omaa toimintaamme, olemmeko mahdollistamassa jotain vai pyrimmekö kaikin keinoin välttämään negatiivisia vaikutuksia. Jotkut tutkijat tai avunantajat puhuvat ei-toivotuista vaikutuksista tai tuloksista, mutta sellaisia ei todellisuudessa ole. On vain vaikutuksia, jotka vievät sosiaalista kehitystä johonkin suuntaan - auttavat ihmisiä pitkässä juoksussa, lyhyellä tähtäimellä tai jopa vaikuttavat alkutekijöissään negatiivisesti heidän elinolosuhteisiinsa.

Kehityspolitiikan riskitoleranssi on huomattavan korkea. Korkeampi kuin yksityisen rahan. Sen riskit ovat myös huomattavia verrattuna liiketaloudellisiin, markkinaehtoisiin hankkeisiin. Nämä riskit ollaan kuitenkin valmiita kantamaan, kun niihin sopeudutaan oikein.

Järjestelmällinen seuranta on ehdotonta. Tämä on tärkeä työkalu, jotta tiedetään, toimivatko muutosteoriat. Pitää olla tietty määrä indikaattoreita ja tulosmittareita, jotta nähdään miten lähelle olettamuksemme ja riskianalyysimme ovat osuneet. Tämä kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, mutta ei missään nimessä ole sitä. Useat avunantajat aina Maailmanpankista muihin suuriin avunantajiin ovat panostaneet ja miettineet näitä intensiivisesti jo vuosia. Hyvänä esimerkkinä tällaisista indikaattoreista käykööt vuosituhattavoitteet tai nykyiset kestävän kehityksen tavoitteet.

Loppusanat

Maailmalla kehityspolitiikan ja -interventioiden järjestelmällinen suunnittelu ja seuraaminen ovat olleet agendalla jo 1990-luvun alusta lähtien. Sen mukana on kehitetty useita metodeja ja oppeja siitä, millä tavalla saadaan parhaiten seurattua olettamuksiin perustuvaa tulosprosessia. Fakta kuitenkin on, että harvoin tiedetään parhaimpien olettamustenkaan valossa sitä, millä mekanismilla tietty aktiviteetti kenttätasolla tuottaa pitkän aikavälin tuotoksen yhteiskuntatasolla. Vaikka teorioita on kehitetty, eletään edelleen ”mustan laatikon” sisällä. Nähdään vain osa siitä todellisuudesta, josta myöskin ymmärrämme ainoastaan sen osan minkä näemme. Tarvitaan aktiivista keskustelua, laadullista tutkimusta ja uusia evaluaatiometodeja, jotta tietäisimme miten maailma muuttuu.