Jättiläisten matka lilliputtitaloudessa

Suomalainen yhteiskuntasopimuskeskustelu muistuttaa perinteistä japanilaista Kabuki-teatteria. Kabuki alkoi säädyttömän vallankumouksellisena ja uudistusvoimaisena teatteri-ilmaisunmuotona mutta jäykistyi sittemmin vakiintuneisiin muotoihinsa ja saavutti korkeintaan ritualistisen itseilmaisun arvon. Samaan aikaan kun appiukon ikäiset työmarkkinaneuvottelijamme hoipertelevat auringonlaskun aikaan paperinvalkeine kasvoineen neuvotteluhuoneesta toiseen, Kallion ja Punavuoren kahviloissa luodaan työmarkkinoiden uusia pelisääntöjä ja kehitetään on demand -talouden edellyttämiä ketteriä palvelualustoja ja uusia appeja.

Verkottuneet toimintamallit, joustavat palvelurakenteet ja -alustat sekä vapaasti liikkuva työvoima ovat uuden jakamistalouden ja on demand -palveluajattelun kulmakiviä. Samaan aikaan kahmimistalouden jättiläiset yrittävät putsata pöytää ennen vanhan talouden lopullista valomerkkiä. Kuinka paljon puheessa talouden neljännestä vallankumouksesta on kuumaa ilmaa ja kuinka paljon aitoa muutosta?


On selvää, että pääomien, tiedon ja osaajien rajaton liikkuvuus globaalin talouden alustoilla on synnyttänyt uudenlaisen markkinan, jota ei voi hallita ja ohjailla perinteisillä sääntelymalleilla. Samalla myös uuden talouden yritysten ansaintamallit ovat kokeneet vallankumouksellisen muutoksen. Retki uuteen talouteen on kuin matka mytologiseen fantasiamaailmaan. Lilliputit tanssivat maahan kaadettujen jättiläisten ympärillä, Daavid härnää lingollaan Goljattia ja yksisarviset loikkivat markkinapaikalta toiseen.

Jakamistalouden uudet lilliputtiarmeijat, kuten yhdysvaltalainen taksipalveluita tarjoava yhtiö Uber tai majoituspalveluita tarjoava Airbnb ovat lyhyessä ajassa saavuttaneet kymmenien miljardien dollareiden valuaation omistamatta käytännössä mitään. Myös ennennäkemätön palautteenantomahdollisuus yritysten ja niiden asiakkaiden välillä merkitsee vallankumousta tuotteiden ja palveluiden suunnittelussa, tuottamisessa ja jakelussa. Tässä kilpailussa start-upeilla on ehdottomasti etulyöntiasema. Kun suuryritys pyrkii luomaan trendikkäitä vertaiskehittämisen alustoja, se on samalla tapaa tragikoomista kuin allekirjoittaneen ikäinen iskä yrittäisi olla magee kirjoittamalla omia rapbiisejä ja kulkemalla lippa vinossa ja kaula täynnä kultaisia käätyjä Nosturin edustalla.

Neljäs teollinen vallankumous on muuttanut paitsi yrittämisen ja yrittäjyyden pelisääntöjä myös työntekemisen muotoja ja yksittäisten ihmisten tulonmuodostuksen ja ansainnan periaatteita. Freelance-työ, pätkäsuhteet ja yksityisyrittäjyys olivat vielä kymmenen vuotta sitten luusereiden touhua ja vuoden valkoinen tai harmaa jakso CV:ssä merkitsi ammatillista itsemurhaa. Ei enää. Tietyillä toimialoilla huippuosaajia on mahdotonta rekrytoida perinteisillä työsuhteen kriteereillä ja velvoitteella istua konttorissa kahdeksasta neljään. Kellokorttia tai työajanseurantaa ei kannata edes mainita ellei halua saada lattekuppia rinnuksilleen. Tämä on helppo kuitata sukupolvikapinana ja Z-sukupolven velttoutena. Ei kannattaisi, sillä Junnu Vainion sanoin "aika entinen ei koskaan enää palaa".

Sitran asiantuntija Mikko Kesä kirjoittaa Kaleidoskoopin helmikuun vieraskynässä osuvasti uuden sukupolven työntekijöistä määrittelemällä heidät "uuden digiajan suurhyödyntäjiksi, jotka viimeistään muuttavat työelämän pelisääntöjä. Ainakin he sietävät entistä vähemmän hankaluutta ja tavoittelevat helppoutta ja automaattisuutta".

Hierarkiat ovat kuin savijaloillaan seisovat jättiläiset. Lilliputtiarmeija on jo täällä. Joko heittäydyt rohkeasti lilliputtitalouteen tai löydät itsesi maasta köytettynä. Elämä on valintoja.